Nokia ja Microsoft valtaavat pian olohuoneesi

-

Kun Nokia ja Microsoft julkaisivat yhteistyönsä hieman yli vuosi sitten, moni näki yhteistyössä vain kännykän käyttöjärjestelmän. Näin siitä huolimatta, että esimerkiksi Jorma Ollila totesi tuoreeltaan Microsoftin tuovan heille mm. pilvipalvelut ja viihdepalvelut sekä kertoi yhteistyön avaavan aivan uusia mahdollisuuksia. Nokia ja Microsoft ilmoittivat pari viikkoa sitten yhteistyöstä karttojen osalta, nyt Bingin kartoissa on taustalla mm. Nokian liikennetiedot sekä geokoodaus.

Tänään tulikin hieman laajempi ilmoitustulva. Ensinnäkin Microsoft ilmoitti Xboxin olevan nyt maailman ostetuin pelikonsoli. Arvatkaapas mikäs on maailman parhaiten myynyt  kuluttajaeloktroniikkatuote? Se on Microsoftin Kinect. Microsoft julkaisu tänään myös tukun uusia yhteistyökumppaneita sisällön osalta. Eli tästä on hyvä lähteä valloittaman olohuoneita. Mutta miten tämä sitten käytännössä tapahtuu?

Ensinnäkin huhut Microsoftin Zune-palvelun uudesta versiosta pitivät paikkansa. Xbox Music-palvelu pitää sisällään yli 30 miljoonaa kappaletta ja tulee saataville Xboxin lisäksi myös Windows 8:lle ja Windows Phone-puhelimille.

Samoin huhut SmartGlassista pitivät paikkansa. Tämä konsepti yhdistää Windows 8-tabletin tai Windows Phone-puhelin sekä Xboxin. Näin siis Xboxin sisältöön voi saada laajennuksia puhelimeen/tabletiin. Lisäksi Xboxia voi myös ohjata ja hallita puhelimen / tabletin kautta. SmartGlass tulee myös tukemaan muita päätelaitteita, mutta luonnollisesti integraatio on tiiveintä Windows (Phone)-laitteiden kanssa. Oheinen WMPowerUserin video kertoo tarkemmin mistä on kyse.

Xbox ja SmartGlass

 

Microsoft tuo syksyllä myös IE-selaimen XBoxiin. Ja aivan oikein, myös selailua voi ohjata Windows Phone-puhelimen tai Windows-tabletin kautta. Näin kirjoittaminen, zoomaaminen tai linkkien klikkaaminen on huomattavasti helpompaa kuin esimerkiksi peliohjaimen ja/tai ääniohjauksen kautta. Tämä integraatio mahdollistaa aivan toisenlaisen surffauskokemuksen telkkarilla kuin mikään nykyinen ratkaisu. Luonnollisesti tätä integraatiota demottiin E3-messuilla Nokian Lumia-puhelimella.

Nokian ja Microsoftin yhteistyö julkaistiin todellakin vasta hieman yli vuosi sitten. Nyt markkinoilla on jo neljä Nokian Lumia-puhelinta. Windows Phone 8-versiosta odotetaan lisätietoja parin viikon kuluttua, tarkemmin sanottuna 20.6.2012. Microsoftin Azuren uudet kuulumiset julkaistaan 7.6.2012. SkyDrive ja Hotmail kehittyvät jatkuvasti. Skype alkaa integroirua Microsoftin tarjoamaan. Office 365:n, SharePointin ja Officen seuraavat versiot tulevat testikäyttöön kesällä. Windows 8 julkaistaan syksyllä. Lista on lähes loputon.

Tänään kuullut viihdeuutiset ovat osa kokonaisuutta. Uskoisin, että Nokian ja Microsoftin yhteistyön mahdollisuudet alkavat vihdoin hahmottua ja konkretisoitua? Mutta mutta.. Me näemme edelleenkin vain pienen väläyksen tulevasta – tämä on vasta alkua.