Sulava ensimmäisenä suomalaisena Windows 8 storeen

-

Sulavan ensimmäinen Windows 8-sovellus on tästä päivästä alkaen julkisesti saatavilla Windows 8 -kaupasta. Kenellekään ei liene yllätys, että sovelluksemme on ensimmäinen suomalainen sovellus Windows 8 -kaupassa– me kun olemme Sulavassa päättäneet kulkea suomalaisen tietotyön kärjessä. Jussi esitteli aiemmassa kirjoituksessaan tarkemmin uutta sovellustamme, itse keskityn kertomaan hieman enemmän Windows 8-sovelluksista.

Ei vain viihdekäyttöä

Windows 8 mahdollistaa työpaikan sisäisten sovellusten jakelun samalla mallilla mihin me olemme jo tottuneet vapaa-ajalla – tarpeelliset sovellukset voi hakea heti käyttöönsä. Sama malli toimii luonnollisesti myös Windows Phone 8-ympäristössä.

Sulava Reader on malliesimerkki kevyesti tehdystä Windows 8-sovelluksesta. Taustajärjestelmiin ei tarvittu mitään muutoksia, ne toimivat välineinä tiedon tuottamiseen ja julkaisuun. Tähän päälle tehdään kevyt sovellus, joka keskittyy tiedon esittämiseen ja yksinkertaisten toimintojen suorittamiseen. Näin käyttäjä näkee heti itselleen ajankohtaiset asiat ja pääsee tarvittaessa helposti siirtymään laajempaan sovellukseen. Tiedon tuominen taustajärjestelmistä aloitusnäytölle ei ole koskaan ollut näin helppoa.

Alla kuva omasta aloitusnäytöstäni:

image

Tällä hetkellä työkäyttöön tarkoitettuja sovelluksia on vielä vähän, mutta lähitulevaisuudessa aloitusnäyttööni alkaa nousta tietoa SharePointistamme, CRM:stämme, taloushallinnon sovelluksistamme, Microsoftin tietopankeista ja monesta muusta lähteestä. Pian meidän kaikkien käytössä on valtava määrä valmissovellluksia ja valikoimaa voi laajentaa kevyesti työpaikan sisäisillä sovelluksilla.

Sähköinen työpöytä on vihdoin totta

Olemme jo pitkään sanoneet, että sähköistä työpöytää ei kannata, tai oikeastaan sitä ei voi, toteuttaa selaimeen. Käsittelin aihetta mm. viime syksyn blogikirjoituksissani (osa 1 ja osa 2). Jos yritykselläsi on käynnissä sähköisen työpöydän projekti, niin nyt on hyvä hetki painaa jarrua ja miettiä uudestaan käyttäjiesi tarpeet sekä sähköisen työpöydän toteutustapa. Kannattaa myös miettiä miten sähköpostista siirrytään tuottavampiin ja mielekkäämpiin toimintamalleihin.

Erityisesti kannattaa muistaa, että SharePoint 2013:sta myötä sovelluskehitysmalli muuttuu täysin. Microsoft ei suosittele SharePointin räätälöintiä ja uudet SharePoint-sovellukset toteutetaan kevyellä Cloud Apps-mallilla.

image

Samat sovellukset toimivat sekä SharePointissa että Officessa – myös pilvessä. Ja uusista sovelluksista on todella helppoa tuoda tietoa esimerkiksi Windows 8:n ja Windows Phone 8:n aloitusnäytölle.

Vanhalla mallilla tehtyjä räätälöintejä ei taas kovin helpolla siirretä uuteen SharePointiin. Kannattaa siis miettiä vähintään viisi kertaa ennen kuin aloitat seuraavan räätälöinnin suunnittelun tai toteutuksen nykyiseen SharePointiisi.

Uudet sovellukset tukevat myös Bring-your-own-device –henkistä käyttöä sekä erilaisia päätelaitteita, ml. Macit, iPadit, iPhonet jne.

Windows 8 tulee nopeammin kuin uskot

Vanhalla aikakaudella uudet Windows-versiot tulivat työpaikoilla piiitkällä viiveellä. Näin oli ennen. Nyt työpaikallasi saattaa olla jo ensimmäiset Windows 8:t koekäytössä. Windows 8 tulee julkiseen myyntiin lokakuussa 2012. Myös Windows Phone 8-puhelimia odotetaan myyntiin aivan lähitulevaisuudessa.

Työntekijät alkavat vielä tänä vuonna kantaa omia Windows 8-laitteitaan työpaikalle ja käyttää niitä kotona. Moni on odottanut Windows 8-tabletteja kuin kuuta nousevaa. Työkäytössä ne hakkaavat iPadit mennen tullen. Windows 8-laitteet esimerkiksi tarjoavat riittävän tietoturvan ja tietosuojan vaativaankin työkäyttöön. Lisäksi laitteita pystyy hallinnoimaan helposti. Ja niissä toimii Office – ja täysversiossa toimivat kaikki muut työpaikan nykysovellukset. Ja työntekijät tulevat vaatimaan käyttöönsä uudella Windowsilla toimivia tabletteja, (ultabook) kannettavia sekä puhelimia. Ja kohta myös pöytäkoneita.

Aiemmin yritykset saattoivat jättää jopa kokonaisen Windows-version väliin. Windows 7:n tilalle asennettiin vaikkapa työpaikan vakioinnin lopullisesti pilaama XP. Näin ei voida enää jatkossa toimia. Näin jo yksinkertaisesti siksi, että Windows 8 laitteet tukevat aivan uudenlaista rautaa ja ovat mahdollistaneet aivan uusia innovaatioita rautapuolella. Vakioinnista on siirryttävä vaiheittain päätelaitteiden hallintaan.

image

Kuvitteleppas vaikkapa toimitusjohtajanne ilme, jos hänen tulevaan Surfaceensa asennetaan Windows XP tai Windows 7…

Ja jos mietit Windows 8:n jättämistä väliin, niin kannattaa miettiä uudestaan. Kukapas edes sanoo, että Windows 9-versio on tulossa? Microsoft on siirtynyt tai siirtymässä lähes kaikkien tuotteidensa osalta pilviaikaan, joka tarkoittaa myös jatkuvia päivityksiä 3-6kk syklillä. Saattaapa olla, että myös Windows siirtyy tälle aikakaudelle…

Mitä kannattaa tehdä?

Aluksi kannattaa lukea Ray:n kirjoitus nykyajan strategiatyöstä. Sen jälkeen kannattaa alkaa miettiä uudelta pohjalta tietotyönne tulevaisuutta. Alla pikavinkkejä:

  1. Mahdollisesti käynnissä olevaa Windows 7-käyttöönottoa kannattaa jatkaa, päivitys Windows 7 –> Windows 8 on suoraviivainen operaatio.
  2. Ala välittömästi tehdä suunnitelmaa tulevien Windows 8 –päätelaitteiden osalta. Nämä ovat täällä oikeasti parin kuukauden kuluttua.
  3. Tutustu Windows Server 2012:sta, System Center 2012:sta ja Azuren tarjoamiin mahdollisuuksiin. Nämä ovat tulevaisuuden työpaikan perusta.
  4. Pilvipalveluihin siirtyminen tuo uusimman teknologian lisäksi selviä kustannussäästöjä. Pilven mahdollisuudet kannattaa kartoittaa nyt.
  5. Älä toteuta sähköistä työpöytää selaimeen. SharePointillesi pitää alkaa miettiä elinkaarta ja käyttötapaa vuosille 2013-2015.

Katso Sulavan palvelut: ICT-strategian konsultointi, Pilvipalvelukonsultointi