ICT-strategian konsultointi
Valtaosalla kotimaisista organisaatioista ei ole riittävää osaamista nykyajan tietojärjestelmien suunnitteluun, hankintaan, ylläpitoon tai tietojärjestelmäkokonaisuuden kokonaisvaltaiseen suunnitteluun ja kehittämiseen. Tämän kaltaista osaamista tarvitaan harvakseltaan ja usein tarpeet tulevat akuutisti.
Olemme kehittäneet vastauksena tilanteeseen konseptin, jossa asiakkaamme saa käyttöönsä Sulavan osaamisen. Palvelumme antaa asiakkaallemme käyttöön nimetyn erittäin kokeneen arkkitehdin, jolla on sekä ICT- kehitykseen, palveluiden hankintaan että käytännön ratkaisuihin liittyvä osaaminen. Arkkitehtimme on asiakkaalla paikalla sopimuksen mukaisesti ja osallistuu tarvittaessa tehtäviin tämän ulkopuolella.
Erityinen painopiste on Microsoftin infrastruktuuri- ja tuottavuus ratkaisuissa sekä pilviratkaisuissa. Arkkitehdin kautta käytettävissä on koko Sulavan asiantuntijaverkosto. Palvelun tavoitteena on pitkäjänteinen yhteistyö jossa asiakkaan toiminnan ja ympäristön kasvava tunteminen auttaa entistä parempiin tuloksiin sekä sparraamaan asiakasta modernien ICT-palvelujen kehittämiseksi. Lisäksi Sulava siirtää aktiivisesti osaamistaan sekä asiakkaan omalle henkilöstölle että asiakkaan kumppaneille.
Palvelu mahdollistaa asiakkaalle tehokkaan resursoinnin. Erityisesti pienemmillä ja keskisuurilla yrityksillä päätoimisen arkkitehdin palkkaamiseen voi olla suuri kynnys ja Sulavan palvelu tyytyväisyystakuulla on turvallinen vaihtoehto. Yrityksen ulkoinen henkilö voi tuoda uusia ajatuksia ja kyseenalaistaa rakentavalla tavalla vanhoja ratkaisuja ja toimintamalleja.
Esimerkkejä asiakkaan osoittamista tehtävistä
- ICT strategian ja tiekarttojen kehittäminen ja jalkauttaminen hankinta-analyyseineen
- Ratkaisujen Business Case -analyysit
- Ratkaisujen ja ratkaisukokonaisuuksien arkkitehtuurisuunnittelu ja suunnittelun johtaminen/koordinointi
- Projektipäällikkyys
- Hankkeiden ja toimittajien auditointi sekä kilpailutuksen tukeminen
- Tietotyön kehittämisen tukeminen ja jalkautaminen
- Pilvipalvelujen, mobiililstrategian sekä Bring Your Own device -konseptien suunnittelu
- Microsoft-tuotteiden versiopäivitykset ja hankintamallit
Ota yhteyttä täyttämällä oheinen lomake tai soittamalla meille!
Ray Byman, p. 040 5920 960, ray.byman@sulava.com
Tapio Mustonen, p. 050 505 2603, tapio.mustonen@sulava.com