Ajatuksia rekrytoinnista ja uusien ihmisten palkkaamisesta


Ajatuksia rekrytoinnista ja uusien ihmisten palkkaamisesta



Onsight Helsinki perustettiin 2009 alussa, ja lähdimme veljeni Antin kanssa rakentamaan työpaikkaa, jossa haluaisimme itse työskennellä. Parasta työpaikkaa ikinä! Kuuden vuoden jälkeen on opittu paljon asioita ja tehty ehkä muutama virheaskel. Osaltaan kokemusten myötä olen itse kehittynyt esimiehenä, yrittäjänä ja it-ammattilaisena. Nämä ajatukset tulivat mieleeni, kun työstin avoimia työpaikkoja julkiseen hakuun.

Onko tuo meidän homma?

Pienen yrityksen ei ole mahdollista revetä jokaiseen projektiin. Toisaalta pienessä yrityksessä on myös jatkuvasti pieni huoli siitä, riittääkö tekemistä ja tehdäänkö oikeita asioita.

Viimeksi tänään katselmoin potentiaalista projektia, jossa arkkitehtuuri oli – liioittelematta – vuosikausia sitten vanhentuneiden tuotteiden päälle rakennettu. Onko tämä meidän homma? Ehkä sen saisi kammettua nykyaikaisempaan alustaan mutta projektin briiffistä päätellen ei kovin nopeasti.

Haluammeko olla tekemässä työtä vanhoilla, kuolleilla alustoilla? Ei mielellään, paitsi siirtymävaiheessa ja sen jälkeen.

En halua kuulostaa elitistiseltä, ja mietin tämän kaltaisissa tilanteissa harkitusti mihin kannattaa tarttua. On kuitenkin tärkeää kyetä olemaan itselleen rehellinen ja todeta, että juuri tämä projekti ei ole meille, jos kaikki merkit on ilmaan jo piirretty.

Tarvitsemme N uutta ihmistä

On äärimmäisen helppoa todeta käytäväkeskustelussa, että ”olisipa meillä N tyyppiä täällä tekemässä tätä”. Niin, amerikkalainen ratkaisu on usein heittää ongelmaan lisää rahaa ja ihmisiä ja joskus se ehkä toimiikin. Minä haluan palkata fiksuja ja kokeneita ihmisiä – toivottavasti fiksumpia ja kokeneempia kuin minä. Silloin yritys oppii ja kehittyy, uusi henkilö saa selkeämmin oman roolin ja vastuut ja asiakkaita voidaan palvella yhä paremmin. Win-win, kuten ennen vanhaan sanottiin.

Olemme vuosien varrella haastatelleet erilaisiin rooleihin Onsightilla kymmeniä ihmisiä. Toisinaan kemiat eivät kohdanneet alkuunkaan. Toisinaan välissä oli yksinkertaisesti liian iso kielimuuri. Toisinaan se mitä me tarvitsimme ei kohdannut siihen mitä tarjottiin. Ja aina toisinaan keskustelut, yhteisymmärrys ja ”se jokin” loksahtaa yhteen melkeinpä heti.

Pohdin toisinaan Mark Zuckerbergin huomiota taannoisessa Instagram-yrityskaupassa. Pyyntihinta oli 2 miljardia dollaria, kauppahinta lopulta puolet eli miljardi dollaria. Koko homma taputeltiin kasaan kolmessa vuorokaudessa. Vaikka omat kaupalliset neuvottelumme ovatkin ”aika kaukana” miljardeista, olen iloinen aina kun löydämme rekrytoinneissa hyvän yhteisen sävelen ripeästi. Jos isojakin yritysdiilejä hoidetaan nopeasti läpi, en näe syytä miksi rekrytoinnin pitäisi kestää kuukausia, jos yhteinen intressi löytyy.

Meillä ei ole resursseja, vaan ihmisiä

Paras ajatelma, jonka olen vuosiin kuullut, on seuraava: ”I refuse to work for a company that treats people as resources”.

Ihminen ei ole resurssi. Human Resources, eli tuttavallisemmin HR, on käsitteellisesti siinä suhteessa jo pielessä. Ihmiset ovat yrityksen ydin, eikä pakollinen resurssi jota pitäisi piiskata aktiivisemmin töihin. Koitan elää tämän ajatuksen johdattamana myös siten, että kohtelen ja kohtaan työkaverit ihmisinä enkä resursseina. Meiltä puuttuu myös se kuuluisa ”resuexcel” ja näillä näkymin sen tilalle pitää kyllä kehitellä jotain aivan muuta.



Twitter: @jussiroine