Ankeuttajasta kohti ilontuojaa


Ankeuttajasta kohti ilontuojaa



Kun aloitin reilu kaksi vuotta sitten Sulavalla, kirjoitin ensimmäisen sulavalaisen blogikirjoitukseni ”Anna ankeuttajalle kyytiä”. Blogissani totesin, että varsinaisia organisaation ankeuttajia ja toisten työnilon pilaajia ovat tiedon pihtaajat ja huonoa tietotyökulttuuria ylläpitävät henkilöt.  Kevään 2012 blogissani ”Lunta tupaan – turha työ hukkaa motivaation ja työtehon” jatkoin samaa teemaa väittäen, että työnilo ja motivaatio katoavat turhan työn myötä. Aikaa on kulunut vasta reilut kaksi vuotta näistä blogeista, mutta paljon on tapahtunut sinä aikana. Microsoftin tuotteet ja varsinkin pilvipalvelut ovat ottaneet suuria harppauksia tuoden mm. sosiaalisen teknologian olennaiseksi osaksi kaikkia keskeisiä työvälineitä.  ( Katso mm. Akin ja Petterin blogit). Luen juuri Tony Hsiehin kirjaa Delivering Happiness ja väitän tästä kirjasta innostuneena, että olemassa olevat ja tulevat sosiaaliset kyvykkyydet tulevat antamaan uusia mahdollisuuksia luoda yrityskulttuuri, jossa on ilo työskennellä ja palvella asiakasta.

Kahvilan myyjä sai minut hymyilemään heti aamusta

Mannerheimintie 8:n kohdalla on uusi pieni kahvila, jota pitää ystävällinen nainen. Aina, oli sitten ilta tai aamu, kyseinen myyjätär on hymyileväinen ja palvelee iloisena ja reippaana; hän jopa muistaa käytänkö maitoa tai sokeria kahvissani. Tällä viikolla huomasin kahvinkupin haettuani, että hymyilin vielä hississä matkalla töihin – näin se hyvä fiilis tarttuu. Tällaisen hyvän fiiliksen jakamiseen meidän kaikkien pitää pyrkiä asiakastyössä, oli sitten asiakas sisäinen tai ulkoinen. Tällaista positiivista virettä voi saada aikaiseksi myös hyvällä tietotyövälinekäytöllä höystettynä hyvällä tunne- ja tilanneälyllä ( esim. joskus pelkkä Yammer-tykkäysvoi saada ihmeitä aikaan tiimissä, jopa enemmän kuin kasvokkain annettu positiivinen palaute).

WGH-Face-400x400-olemme-mukanaWork goes Happy with Sulava

On ilmeistä, että iloisella ”we can”-asenteella saamme organisaatiossa aikaiseksi paljon enemmän kuin ryppyotsaisella pönötyksellä. Voimme olla varmoja siitä, että on myös selvä korrelaatio tuloksentekokyvyn sekä kollaboraation & läsnätyön & avoimuuden välillä.

Olemme mukana Microsoftin kanssa Work Goes Happy -tapahtumassa 1.4.2014 Wanhassa Satamassa . Sulavalla on ilo kutsua teidät keskustelemaan kanssamme siitä, miten teidänkin organisaatio voi saavuttaa yhdessä tekemisen meininkiä ja tietotyön tuottavuutta ja samanaikaisesti nostaa työn mielekkyyttä ja iloa.

Minä jatkan ilosanoman jakamista kuten muut sulavalaisetkin.

Kiitos ja hyvää kevättä!