Arvot eletään todeksi Sulavan tapaan

Sulavan arvot 1200x628px


Arvot eletään todeksi Sulavan tapaan



Olen nyt kolme viikkoa saanut työskennellä senior konsulttina Sulavalla. On ollut ilo huomata, miten Sulavan arvot aidosti toteutuvat arjessa. Arvot antavat meille olemassaolon tarkoituksen eli syyn tulla joka aamu töihin.

Pyri parhaaksi.

On vahvuutta tunnistaa, jos ei osaa jotakin. Se on osa matkaa kohti parhaaksi tulemista. Aina, kun kysyn jotakin, joku on valmiina neuvomaan ja opastamaan. Meillä panostetaan myös siihen, että työntekijöillä on aidosti tilaa ja aikaa kehittää itseään, koska sitä ei synny, jos kalenteri on jatkuvasti 150% täynnä. Kuka tahansa meistä voi kasvaa uuteen rooliin, kun meillä on toiset sulavalaiset tukena ja apuna. Meillä ei ole kehittämispäällikköä, vaan oman itsensä JA yrityksen kehittäminen on meidän kaikkien yhteinen tehtävä.

Jaa osaamistasi.

Meillä on yritys täynnä mahtavia osaajia, joilla on todella paljon kokemuksen kartuttamaa hiljaista tietoa. Sitä ei kuitenkaan jätetä korvien väliin, vaan projekteissa onnistumisia ja hyväksi todettuja käytänteitä jaetaan avoimesti niin viikottaisissa tiedonjakotuokioissa kuin Teams-keskusteluissakin. Osaamisen jakaminen ja kehittäminen on meidän kaikkien asia. Haluamme jakaa osaamistamme ja tehdä myös muista parhaita, ei vain Sulavan sisällä, mutta myös meiltä ulospäin.

Pidä huolta ja menestymme yhdessä.

Nämä ovat mielestäni tärkeimmät arvomme, koska jos henkilöstö ei voi hyvin, yrityskään ei voi hyvin. Vaikka olemme tehokkaita yksilöpelaajia, yhteisömme tekee meistä Sulavan. Jalkapallotermeillä puhuttuna, meidän tehtävä on pelata kaveria aina parempaan paikkaan. En ole koskaan kokenut olevani yhtä tervetullut yhteenkään työyhteisööni kuin tänne. Uskon vahvasti, että haastamalla toisemme ja asiakkaamme, kasvamme ihmisinä ja ammattilaisina ja samalla kehitämme myös asiakasyrityksiämme. Kollegan onnistumisia juhlitaan yhdessä ja arjen onnistumisista kiitetään heti. Teamsin Praise-toiminto on meillä aktiivisessa käytössä.

Tiedän, että minua tuetaan niin ammatillisessa kasvussa kuin arjen haasteissakin. Minusta on mahtavaa, että minulla on arjessa tukenani koko Sulavan osaajajoukko, mutta myös nimetyt mentori ja personal coach. Mentori opastaa käytännöissä, ohjaa tiedonlähteille sekä esittelee toimintatapoja ja malleja. Personal coach tukee ja tsemppaa.

Sinulla on valta.

Keskinäinen luottamus mahdollistaa vapauden tehdä parhaansa ja kukoistaa omassa roolissaan. Meillä ei tapeta motivaatiota vahtaamisella tai mikromanageerauksella. Minulla on mahdollisuus vaikuttaa ja tehdä päätöksiä itsenäisesti. Laaja toimintavapaus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ketään jätettäisiin yksin: voin olla varma siitä, että kollegat ovat aina pulmatilanteessa valmiita auttamaan ja sparraamme toisiamme koko ajan entistäkin paremmiksi.



Elisen sydäntä lähellä ovat modernit työtavat ja -välineet ja miten niillä saadaan tuettua organisaation strategian ja liiketoimintatavoitteiden saavuttamista. Elise vetää mielellään projekteja ja muutosta, mutta ei epäröi kääriä itse hihoja ja laittaa käsiä saveen.