Indutrade


Indutrade



OmaKonsultti apuna jatkuvassa kehityksessä

 

Indutrade otti Office 365:n käyttöön Sulavan toteuttamana jo vuonna 2014. Office 365 on Indutraden konsernimallin kannalta ollut oikea valinta ja uusia toiminnallisuuksia onkin otettu vuosien mittaan käyttöön työtapojen uudistumisen myötä. Office 365-käyttöönotto konsernissa tehtiin tietohallintovetoisesti, tietohallinnon ottaessa itse palvelun käyttöön ja näyttämällä esimerkkiä muille.

 

Kaksi vuotta Office 365-käyttöönoton jälkeen Indutrade ja Sulava solmivat Jatkuvien Palveluiden sopimuksen. Olennaisena osana Jatkuvien Palveluiden sopimusta Indutradella on ollut Sulavan tarjoama Oma Konsultti-palvelu.

 

”OmaKonsultin kanssa homma toimii. Konsultti on aidosti asiakkaan apuna, haluaa ymmärtää meidän ongelmat ja tarpeet. OmaKonsultti pyrkii tekemään asiat aina meidän edun mukaisesti”

Indutraden tietohallintojohtaja Jarmo Kaijanen sanoo.

OmaKonsultti toimii asiakkaan ensisijaisena kontaktina pienissä kehityshankkeissa ja valmistelee vuosihuoltotapaamiset. Suurimpina hyötyinä Jatkuvien Palveluiden sopimuksesta Kaijanen mainitseekin Oma Konsultti-palvelun lisäksi juuri vuosihuoltokonseptin.

 

Sulavan Jatkuvien Palveluiden vuosihuoltokonseptissa on tyypillisesti 1-4 vuosihuoltoa, joissa yhdessä asiakkaan kanssa katsotaan, mitä uusia ominaisuuksia tai toiminnallisuuksia asiakkaan toimintaympäristöön kannattaisi ottaa käyttöön. Kokemuksen kertyessä vuosihuoltokonseptia mukautettiin Indutradelle sopivammaksi ja siirryttiin neljästä pidemmästä vuosihuollosta kerran kuussa käytäviin tunnin pikahuoltoihin. Tämä on auttanut Indutradea ottamaan uudet toiminnallisuudet ja palvelut käyttöön entistä nopeammin.

”Vuosihuoltokonseptin myötä osaamme ottaa paremmin uusia ominaisuuksia pilvestä käyttöömme ja pystymme peilaamaan, miten muut käyttävät pilvipalveluita. Pysymme myös hyvin tietoisena siitä, mitä uutta on tulossa ja kuinka mikäkin palvelu profiloituu. ”

 

Kevään 2018 aikana Indutrade on ottanut käyttöön uusista ominaisuuksista muun muassa monivaiheisen tunnistautumisen ja korvannut Yammer-keskustelualustan Teams-ryhmätyötiloilla.

”MFA – monivaiheinen tunnistautuminen on jo otettu käyttöön, ensimmäisenä tietohallinnossa, heti perään johdossa ja taloushallinnossa. Konsultin suosituksesta jalkautimme monivaiheisen tunnistautumisen ensimmäiseksi yritykselle kriittisten henkilöiden käyttöön”

 

Teams-ryhmätyötilat Indutrade otti käyttöön kesän alussa ja se korvasikin nopeasti Yammerin yrityksen tiedotuskanavana, kaikilla tytäryhtiöillä.

 

Jatkuvien Palveluiden Service Desk -palvelun käyttö on Indutradella vähentynyt Oma Konsultti-palvelun myötä. Pienet kehityshankkeet ja ongelmatilanteet ovat ratkenneet ammattitaitoisen OmaKonsultin johdolla.

”Sulavan konsultit ovat ammattitaitoisia ja helppoja lähestyä. Siinä missä Microsoft jää hieman etäiseksi, Sulavan kanssa on aina helppo asioida.
Indutraden tietohallintojohtaja Jarmo Kaijanen

 

Indutrade



Tapahtumat ja markkinointi Sulavalla. Pitkän linjan tapahtumatuotannon ja B2B-markkinoinnin ammattilainen. Ota yhteyttä sähköpostitse: timo.ollikainen@sulava.com tai verkostoidu kanssani LinkedInissä Timo Ollikainen