Azure

Tämä vuosi alkaa lähenemään loppua ja me päätimme uudistaa kurssikalenteriamme ensi vuotta varten! Uusia kursseja on julkaistu kahdeksan kappaletta eri aihepiirien ympäriltä. Tutustu uusien kurssien kurssikuvauksiin ja ilmoittaudu mukaan kursseille! Osa kursseista järjestetään tämän vuoden puolella ja osa ensi vuonna. Kouluttajamme ovat erittäin innoissaan näistä...

Huomenta IT-alan ammattilainen. Taas on se aika, kun meidän pitää herätä osaamistamme virkistävään muutokseen. Tämä artikkeli julkaistiin alun perin syyskuun 2018 puolivälissä, mutta nyt sertifiointien muutoksista on saatu merkittävästi uutta tietoa. Microsoft julkaisi Inspire 2018 -konferenssissa, että Azure-sertifiointipolut uudistuvat loppuvuoden 2018 aikana. Suurin syy muutokselle on...

Orlando, päivä 4. Nyt alkaa jo jaloissa tuntua tapahtuman suuruus. Konferenssikeskuksen päästä päähän matkaa tulee yli 1.5 km, ja päivän mittaan sessioilta toiselle siirtyessä kävelyä ehtii kertyä. Keskimäärin päivässä on tullut käveltyä reilusti yli 10 km kaiken kaikkiaan. Neljännen päivän sessioissa mielenkiintoisimmaksi asiaksi nousi käyttäjien salasanaton...

Toisen päivän ohjelma Ignitessa oli jo huomattavasti ensimmäistä päivää teknisempää. Luennoissa sukellettiin syvemmälle ja käsiteltiin ensimmäisenä päivänä julkistettuja asioita eri kanteilta, päästen myös konepellin alle. Omalle kohdalleni osui mielenkiintoisia luentoja esimerkiksi Microsoft Threat Protectionista sekä Azuren AI-palveluista.   Microsoft Threat Protection helpottaa tietoturvan hallintaa   Microsoft Threat Protection on uusi palvelukokonaisuus, joka helpottaa...