Innostuksen uusi aika


Innostuksen uusi aika



PauliASPauli Aalto-Setälä on sarja-innostuja, toimitusjohtaja ja journalisti.

Ihmisen toimintakykyyn vaikuttaa keskeisesti persoonallisuuspiirre nimeltä resilienssi. Se on kykyä kestää vastoinkäymisiä ja löytää uusi reitti vanhan peittyessä. Se on myös innostumisen keskeinen osatekijä. Mikään innostus kun ei johda joka kerta onnistumiseen tai hyötyyn. Vain murto-osa innostumisista on mitattavissa jonain tuottavina lopputuloksina. Innostus on kuin onnellisuuden kokemus: se on tärkeä tekijä elämässämme, mutta sitä ei voi pakottaa mihinkään muottiin tai tehdä siitä tulostavoitteita. Huippuinnovaatiot vaativat vuosien yrittämistä ja vastoinkäymisten kestämistä eli resilienssiä. Ilman intohimoa ja innostumista omaa itseään ja tekemisiään kohtaan maailmassa ei olisi keksitty edes pyörää.

Asiakaskeskeisen psykoterapian kehittäjä, amerikkalainen Carl Rogers väitti olevansa pessimisti maailmaa kohtaan mutta optimisti meidän yksilöiden suhteen. Rogers piti ihmistä luonnostaan hyvänä ja terveenä olentona. Hän uskoi, että jokaisessa ihmisessä on hyvän elämän avaimet ja että nämä jokaisen pitää vain löytää. Hyvä elämä on Rogersin mukaan pikemminkin jatkuva henkilökohtainen prosessi kuin lopullinen päätepysäkki, jonka voisimme kaiken oppineina saavuttaa.

Meillä jokaisella on vielä aikuisenakin geneettisesti ohjelmoitu ominaisuus: kyky innostua. Innostus vaatii rohkeutta, sillä jo koulussa – ja sen jälkeisessä opiskelu- ja työelämässä – olemme oppineet, ettei ainakaan yleisellä paikalla kannata innostua. Ettei tulisi tulkituksi ”liian onnelliseksi” eli hulluksi. Siksi me suomalaiset olemme evoluutiossamme välttäneet moista paljastusta viimeiseen asti. Kyseenalainen lopputulos tästä on se, että pystymme kokemaan valtavaa riemua tai suunnatonta surua ilman, että kukaan huomaa sitä.

Tämä tunteiden tukahduttaminen on elimistölle ja mielelle raskasta. Eino Leino ilmaisi tämän runossaan Lapin kesä seuraavasti: ”Tääll’ ukkoina jo syntyy sylilapset; ja nuori mies on hautaan valmis jo.”

Kyräilyn, latistamisen ja tukahduttamisen sijaan tarvitsemme innostumista uudeksi kansalaistaidoksi niin kansanterveydellisistä kuin taloudellisistakin syistä. Ja jos emme itse ohjaa innostumistamme, joku toinen pyrkii tekemään sen. Jokainen meistä kun on hereillään olleessaan jatkuvan markkinoinnin ja manipuloinnin kohteena.

Aiomme paljastaa, miten tämä vaikutuksen kohteena oleminen voidaan tunnistaa ja miten innostumisen ohjat voidaan ottaa omiin käsiin. Ja mallintaa se, kuinka päivittäisessä tunnemyrskyssä voisi navigoida innostusta kohti.

Innostava elokuvaohjaaja Markku Pölönen neuvoi joskus luennollaan ihmisiä kehumaan toisiaan salaa – jos ei muuten uskalla. Tutun kautta kiertävä kehu innostaa. Mielestämme toisten salakavala manipulointi on pahasta, avoin ja myötätuntoinen omaan ja toisten mieleen vaikuttaminen hyvästä. Kutsumme jälkimmäistä provokatiivisesti myötämanipuloinniksi. Vaikka suomalainen tapakulttuuri monilta osin vierastaa julkista innostuneisuutta, ei se tarkoita kuitenkaan sitä, ettei innostusta olisi.

Se pitää vain kaivaa esiin, aktivoida ja ottaa tietoisempaan käyttöön. Innostusta tuleekin vaalia kuin leirinuotiota, jossa on aina hyvä olla pieni lämpö pohjalla kytemässä – sytyttäminen on silloin helpompaa.

Hyvä esimerkki tästä löytyy arkisesta ryhmäilmiöstä kaupungilla. Yhden ihmisen tarvitsee vain pysähtyä kadulle ja alkaa tuijottaa ylöspäin. Pian innostuneita tarkkailijoita on useita. Kukin tulkitsee tilannetta oman merkitysjärjestelmänsä pohjalta. Jos oma tunne on huolestunut, mieli etsii ylhäältä mahdollisia vaaran merkkejä ja käytös on levottomampaa. Jos odottaa näkevänsä jotain mielenkiintoista ja jännää, todennäköisesti myös löytää jotain innostavaa.

Kehonkieli on hyvin erilainen riippuen siitä, missä tunnetilassa antaa itsensä olla.

Entä jos päättää innostua ihmisistä ympärillään?

Ps. Innostus, myötämämanipuloinnin käsikirja (Talentum) ilmestyy 17.1. 2014.