Katja Jokisalo on tuore Microsoft MVP

Katja Jokisalo MVP


Katja Jokisalo on tuore Microsoft MVP



Sulavan asiantuntija Katja Jokisalo on tuore Microsoft MVP (Most Valuable Professional), osaamisalueenaan Office Apps and Services. MVP-tunnustuksia myönnetään heille, jotka jakavat hyödyllistä Microsoftin teknologioihin liittyvää tietoutta vapaaehtoisesti ja aktiivisesti. Katja on osallistunut Microsoft-yhteisön toimintaan useamman vuoden ajan muun muassa pitämällä webinaareja ja puhumalla seminaareissa ja konferensseissa. Katjan ydinosaaminen ja intohimon kohde on tietotyön perusasioiden, ryhmätyön ja sisäisen viestinnän maailmassa.

– Missioni on auttaa ihmisiä onnellisemmaksi työssä eli saada häivytettyä sitä tekniikkatuskaa ja välineitä sivuosaan. Yritän omalla työlläni vaikuttaa siihen, että saisimme yhteisestä arjesta niin sujuvaa, helppoa ja intuitiivista, että kukin voisi keskittyä omaan ydinosaamiseensa, siihen minkä takia työtänsä tekee.

– Tykkään tosi paljon siitä, että Microsoftin työkalut ovat nykyään niin käyttövalmiita – enää ei tarvitse itse rakentaa kalliilla perustoimintoja. Tekniikka on kehittynyt hurjasti minunkin urani aikana, kaikki tarvittava on jo siellä olemassa, mutta siitä hyödynnetään vielä vain murto-osa. Me ihmiset ollaan hitaampia muuttumaan, saati sitten organisaatiot ja työskentelykulttuurit.

– Olemme siirtymässä aikaan, jossa tekoäly ja koneoppiminen tulee auttamaan meitä vielä tehokkaammin korvaamaan sellaisia rutiiniasioita, joihin ihmisaivoja ei tarvita. On hurjan innostavaa nähdä, miten vaikkapa modernin intranetin haku alkaa jo oikeasti ehdotella just minulle olennaisia tuloksia.

MVP-tunnustukselta Katja odottaa, että se entisestään avaa ovia, helpottaa esimerkiksi pääsyä puhujaksi sellaisiin tilaisuuksiin, joissa hänellä on annettavaa. Tunnustus tarjoaa myös pääsyn sisään uusiin yhteisöihin ja sen kautta pääsee vielä syvemmälle yhteistyöhön samaa asiaa tekevien kanssa.

– Näkyy tietenkin myös suoraan ihmisille ja yhteisöille meidän ympärillä, kun olemme Sulavassa yhä tiukemmin iholla Microsoftin maailmassa ja tiedämme tarkasti mihin eri palvelujen kehityksessä ollaan menossa. Se auttaa antamaan järkeviä suosituksia omille asiakkaille eteenpäin.

Kuinka näet, että Sulava on tukenut sinua tällä matkalla?

– Sulavahan on poikkeuksellisen mahtava työpaikka sellaiselle, joka haluaa kehittyä. Meillä on ihan hirveän hieno asenneympäristö. Jokainen työnantajahan sanoo, että tukee työntekijän kehittymistä. Mutta on hurja ero siinä annetaanko tehdä vai työnnetäänkö kehittymään ja samalla tuetaan siinä matkalla. Kun arvoihimmekin on kirjattu, että halutaan olla parhaita ja jakaa osaamista, niin meillä ei tarvitse perustella muille miksi tällaista tekee. On itsestään selvää, että meillä arvostetaan niitä valintoja, jotka tähtäävät kehittymiseen.

– Ketään ei sohvalta tietenkään väkisin haeta, mutta Sulavalla aktiivisesti kannustetaan ja ehdotellaan, että voisitko tehdä tällaisia ja tällaisia asioita, jotka vievät sinua ja meitä yhdessä eteenpäin. Ei siis pelkästään sanota, että saat sinä tehdä jos haluat. Iso merkitys on silläkin, että meillä on liuta oman alansa huippuja ja MVP-statuksella olevia kollegoita ennestään.

Intohimo ja elämäntapa

Mitkä ovat sinulle tärkeitä Microsoft-yhteisöjä ja mitä hyötyä siitä on, että näitä yhteisöjä on?

– Suomen SPUG (SharePoint ja Office 365 User Group Finland) on minulle ehdottomasti tärkein yhteisöistä, joissa olen mukana. Se on pitkään ollut vähän niinkuin kotipesä yhteisötoimintaan leipätyön ulkopuolella. Kansainvälisissä kuviossa en ole pyörinyt vielä niin pitkään, ensimmäiset esiintymiset ulkomailla olivat tänä vuonna. Siksi suomalainen yhteisö on henkinen koti.

– Yhteisöistä nouseekin fiilis siitä, miten paljon iloa ja hyötyä omaan tekemiseen ja työn ulkopuoliseen arkeen on siitä, että on ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita samoista asioista. Yhteisö, jossa pystytään vapaamuotoisesti auttamaan ja jakamaan kokemuksia.

– On ollut myös huikeaa huomata, miten avosydämin kansainvälinen yhteisö on ottanut uuden tulokkaan vastaan. Välillä suorastaan hämmentää, miten ystävällisiä ja avuliaita ihmisiä muut yhteisöaktiivit ovat. Ehkä se on se SharePoint <3.

Mitkä ovat vinkkisi muille, jotka ovat kiinnostuneita kasvamaan MVP-tasolle?

Löydä oma tapasi tehdä, koska tapoja jakaa osaamistaan ja auttaa toisia on paljon. Koska tapoja on monta, ei tarvitse olla esimerkiksi todella ekstrovertti tai huippubloggaaja vaan oman väylän vaikuttaa voi löytää omien vahvuuksien kautta. Voi esimerkiksi osallistua keskusteluihin tai vastata kysymyksiin tukifoorumeilla ja tukea yhteisöä sillä tavoin.

Mulle on aina ollut luontevinta jakaa kertynyttä osaamista puhumalla. Tykkään yrittää selittää monimutkaisia asioita mahdollisimman selkeästi ja omalla lupsakalla tavallani, joten webinaarien pito ja seminaareissa esiintyminen on mukavaa. Pidän myös blogia ja intoilen toisinaan somessa, kerron uusista asioista ja osallistun keskusteluihin.

– Oman luontevan väylän etsiminen on tärkeää siksikin, että silloin sitä jaksaa tehdä pitkäjänteisesti. Hampaat irvessä pelkästään uran takia tekeminen ei varmasti ketään jaksa motivoida loputtomiin. Lopputulos on varmasti kaikkien kannalta paras, kun etsii sitä mihin kokee intohimoa. Itse olen soveltuvin osin melkoinen laiskimus, ja siksi on onni, että tämä on enemmänkin elämäntapa. Työ ja vapaa-aika sekoittuvat iloisesti ja teen tätä siksi, että tykkään tehdä tätä. Tällöin tämäntyyppiset tunnustukset tulee enemmän plussana päälle.

Suomessa on tällä hetkellä 25 MVP-tunnustuksen saanutta henkilöä, joista Sulavia on kuusi. Lisäksi teemme yhteistyötä useiden muiden MVP:iden kuten Sami Laihon kanssa. Lue Sulavan MVP:istä lisää.



Marketing Specialist. Markkinoinnin ja viestinnän pitkän linjan ammattilainen, taustaa niin B2B kuin B2C -maailmasta.