Läsnätöissä ja etäkotona


Läsnätöissä ja etäkotona



Päivän Kauppalehdessä (2.9.2013) on mielenkiintoinen juttu, jossa Anssi Vanjoki visioi tulevaisuden asumista ja älykkäämpää rakentamista. Hän puhuu älyasumisesta ja läsnä-älystä, jolla tarkoitetaan lähinnä mahdollisuutta kauko-ohjata kodin teknisiä resursseja. Vanjoen mukaan virtualisointi mahdollistaa etäläsnäolon kotona.

Tämä tulevaisuuden asumisvisio resonoi vahvasti oman työkulttuurimme kehityssuunnan kanssa. Yhä useampi meistä tekee tai tulee tekemään merkittävän osan työstänsä muualla kuin toimistossa – siis etätyönä tai läsnätyönä, kuten Microsoft asiaa nimittää.  Etätyötähän voi tehdä lähes missä vaan, mutta useimmin sitä tehdään kuitenkin omasta kodista käsin. Sieltä on vaivatonta olla läsnä milloin missäkin.

Etätyö luo osaltaan vahvan muutospaineen sille, minkälaisia kotien pitää olla: mitä tekniikkaa niissä on, millaisia huoneita ja tiloja niissä on hyvä olla, missä ne sijaitsevat ja mitä palveluita niiden lähettyvillä on. Älyasuminen on iso osa tätä palettia.

Yhä useammalle seuraava kuvio tulee olemaan arkea: kun olemme töissä toimistossa, olemme samalla etäläsnäkotona. Kun olemme kotona olemme etäläsnätöissä.

Vanjoki kertoo kuinka kaikki kodin seinäpinnat voidaan rakennetaan älyseiniksi eli yhdeksi näytöksi. Kun seinän kytkee päälle niin se voi muuttua vaikka suoraksi yhteydeksi ja näkymäksi toimistoon. Sama tietenkin toisinpäin toimistossa: todellisen kokoisia näkymiä lukuisiin työpisteisiin, jotka ovat kodeissa.

Periaatteellisella tasolla tämä kaikkihan toimii jo esim. Lync-pikaviestimen avulla, mutta älyasuminen vie läsnäolon tunnun ja mahdollisuudet kolmanteen potenssiin.

Näyttää siis yhä vahvemmin siltä, että muutaman vuosisadan kestänyt harharetki, jossa ihmiset siirtyvät kotoansa toiseen rakennuksen tekemään töitä kohtalotovereidensa kanssa, on tulossa päätepisteeseensä. Työn tekeminen palailee pikku hiljaa kotiin ­– siis paikkaan, johon se on kuulunut perinteisesti ja pitkään.

Vielä pari sukupolvea sitten elimme aikaa, jolloin työt tehtiin kotona. Kauppias asui käytännössä kaupassa. Sepällä oli verstas kotipihallaan, eikä hän nähnyt juuri eroa työn ja muun elämän välillä.

Vasta teollistumisen myötä työ ei enää ollut läsnä kodin arjessa, vaan se oli sidottu määrättyyn paikkaan ja aikaan. Tehdastyö oli pakko tehdä tietyssä paikassa ja tiettyyn aikaan. Muuten tehdas ei toiminut. Suuri määrä ihmisiä siirtyi aamulla kotoa töihin ja illalla töistä kotiin. Sillä oli tietenkin valtava vaikutus siihen, millaiseksi kasvoivat kaupungit, millaiseksi kehittyi maaseutu tai lähiöt ja millaisissa kodeissa ja taloissa asuimme.

Nyt elämme aikaa, jolloin useiden yritysten ei oikeasti tarvitse liikuttaa ihmismassoja edestakaisin työpaikan ja kodin välillä. Tehdastyön syrjäyttämä tietotyö ei useinkaan edellytä sitä, että sen tekijät ovat samassa tilassa. Työ ei vaadi ihmisten tekevän sitä yhtä aikaa.

Useat meistä voisivat jo tehdä töitä sellaisessa ympäristössä, johon olemme tottuneet käsityöläiskulttuurin aikana. Sekä työn luonne että teknologia tekevät sen mahdolliseksi. Siitä huolimatta istumme yhä konttoreissa.

Käytännössä vasta muutaman viime vuosisadan ajan on homo sapiens yrittänyt sopeutua siihen, ettei töiden paikka ole kotona. Muutama vuosisata on kuitenkin ihmisen evoluutiossa vain viuhahdus. Miten olisimme niin nopeasti mukautuneet siihen, että työ ja muu elämä olisivat näin vahvasti erillään toisistaan? Emme mitenkään.