Moderniin konesaliin siirtyminen on 20 prosenttia teknologiaa, 80 prosenttia aivan jotain muuta


Moderniin konesaliin siirtyminen on 20 prosenttia teknologiaa, 80 prosenttia aivan jotain muuta



Uusien palveluiden käyttöönoton ja hallinnoinnin hankaluus perinteisissä konesaleissa saattaa yllättää kokeneemmankin IT-toimijan. Hankaluuden taso korostuu, mikäli vertailukohdaksi nostetaan esimerkiksi moderni pilvipohjainen Azure, jossa uusien palveluiden käyttöönotto on nopeaa ja joustavaa – sanalla sanoen jokapäiväistä puuhaa! Uusien palveluiden käyttöönotto on yksi asia, mutta mitä haasteita esimerkiksi konesalien ylläpito tarjoaa uusille pilvipalveluiden ostajille?

Älä osta teknologiaa – osta ylläpitoa!

Koska liiketoiminta on, aivan kuten Azurekin, jatkuvasti kehittyvä kokonaisuus, on hyvin todennäköistä, että käytön tarve muuttuu nopeammin kuin itse teknologia.

Moni yritys saattaa myös olla tilanteessa, jossa kasvun myötä käytön ja palvelintilan tai raportoinnin tarve muuttuu. Yritykset kasvavat nopeasti, ja joskus kasvu tarkoittaa useamman uuden toimipisteen avaamista eri kaupunkeihin. Näin yrityksen tarve uusille palveluille syntyy kasvun kautta, ei teknologian kehittymisen myötä.

Tällaisessa tilanteessa kannattaa muistaa iso kuva ja harkita esimerkiksi ylläpidon ostamista palveluna, sillä on kriittistä, että kasvuyritys käyttää aikansa kasvun vaatimiin tehtäviin eikä palvelimien ja palveluiden päivittämiseen ja kehittämiseen.

Ja jos ylläpito tuntuu hölmöltä ulkoistaa, niin on muistettava, että palvelimien päivittäminen on kuukausittaista puuhaa. Esimerkiksi me Sulavalla päivitämme omia ja asiakkaidemme palvelimia ja palveluja kuukausittain paitsi tietoturvan takaamiseksi, myös toiminnallisuuden ja palvelujen kehittämiseksi. Palveluna hankittu valvonta ja ylläpito saattavat siis oikeasti olla avain nopean kasvun mahdollistamiseen.

Huono arkkitehtuuri tuo harmaita hiuksia tulevaisuudessa

Julkisen pilven suurin sudenkuoppa piilee siinä, että suunnitteluun ja arkkitehtuuriin ei juuri panosteta. Tämä viestii siitä, että hankkijayrityksen käsitys ja mielikuva julkisesta pilvestä on kapea eikä isoa kuvaa osata tulkita riittävällä selkeydellä. Tässä hyvän kumppanin rooli korostuu, sillä oikea kumppani auttaa navigoimaan pilvikenttää liiketoiminnan kannalta järkevästi, jotta tulevaisuudessa vältyttäisiin ikävyyksiltä ja siirtymällä saataisiin aikaan paljon puhuttuja säästöjä ja tehokkuuden parantumista.

Vaikka medioissa pauhataan siitä, että pilvi muovautuu jokaiseen tarpeeseen sormia napsauttamalla, ei todellisuus kuitenkaan ole ihan niin mustavalkoinen. Siksi onkin erityisen tärkeää tunnistaa, että Azuren kaltaisten alustojen muokkaaminen pystyttämisen jälkeen saattaa olla haastavaa – etenkin IaaS-maailmassa. Esimerkiksi verkkomuutosten tekeminen ei toimikaan aivan samalla tavalla kuin paikallisessa ympäristössä. Verkkoa ei siis voi vaihtaa vain siirtämällä verkkojohtoa kytkimestä toiseen.

Suunnittelemalla palvelun arkkitehtuurin siten, että se on laajentuva ja skaalautuva, yritys säästää itseltään rahaa ja harmaita hiuksia.

”Se on vähän niin kuin se Jenga-peli. Kun laitat niitä palikoita päällekkäin, ja sitten huomaatkin, että hemmetti, me ollaan suunniteltu väärin tuossa vaiheessa ja että meillä onkin liian pieni se verkko – sitä pitäisi kasvattaa niin, että sä pääset muuttamaan sitä ensimmäistä palikkaa, niin sun pitää purkaa ne muut palikat pois, ja sitten sun pitää muokata sitä alinta palikkaa ja kasaat ne palikat uudestaan päälle.” Dmitri Lajdinen, Microsoft Azure konsultti.

Hyvä kumppani säästää sinulta euroja – näistä sellaisen tunnistaa

Azuren kaltaiset ympäristöt vaativat toimittajilta erityistä joustavuutta ja oppimiskykyä, sillä esimerkiksi Azuren kohdalla saatetaan puhua jopa sadoista uusista palveluista tai palvelupäivityksistä vuosittain. Voidaankin sanoa, että hyvä kumppani on sellainen, joka elää Azuren ominaisuuksista ja siitä, miten vanhentuneita palveluita pystytään korvaamaan uusilla kustannustehokkailla ratkaisuilla.

Azuren palvelurakenne huomioiden, hyvä kumppani on sellainen, joka ymmärtää asiakkaan liiketoimintahaasteet ja pystyy rakentamaan ja tarjoamaan juuri niihin sopivat kokonaisuudet.

Jos asiakas tarvitsee ajantasaista raportointia kasvattaakseen liiketoimintaansa, ajantasaista raportointia asiakkaalle pitää silloin tarjota. Tällaisessa tapauksessa esimerkiksi Sulava satsaa juuri niihin palveluihin, jotka mahdollistavat tehokkaan ja ajantasaisen raportoinnin, jolloin asiakkaan ei tarvitse kohdata tilannetta, jossa heillä ei ole tarpeeksi tietoa voidakseen tehdä yrityksen kriittisiä päätöksiä.

Meille sulavalaisille on tärkeää se, että pystymme tunnistamaan asiakkaan tarpeet. Ei se, että käymme nakuttamassa servereille bittiä. Jokaiseen asiakkuuteen lähdemme sillä asenteella, että teemme jotain, mikä edistää ja helpottaa asiakkaan liiketoimintaa.

Se on meistä se kaikkein tärkein hyvän kumppanin kriteeri.

Tervetuloa Sulavan maksuttomaan Azure-webinaariin 25.1. kuulemaan aiheesta lisää!