Paluu arkeen


Paluu arkeen



Palasin töihin maanantaina, nyt syyskuun alussa. Normaalisti olisin useamman muun kollegani tavoin viettänyt jo useamman viikon kuolemankehässä (koti-koulu-työpaikka-koulu-koti) elokuun aikana. Päätin kuitenkin jo viime vuonna, että tänä vuonna olisi hyvä hetki pitää pieni tauko työnteosta ja kaikesta Microsoft-maailmaan liittyvästä. Sulavan yhdistyminen Onsightin kanssa on edennyt hyvin, ja uskalsin astua askeleen sivulle hetkeksi. Tähän tarjoutui mahdollisuus vanhempainvapaan muodossa, jota pääsin nyt ensimmäistä kertaa hyödyntämään. Vanhempien lasteni kanssa oli aikoinaan ”liian kiire”, enkä ehtinyt varsinaista vapaata pitämään yhtä iltapäivää pidempään, joten tällä kertaa päätin olla tosissani irti työnteosta.

Aloitin it-alalla kypsässä 13 vuoden iässä, jossain vaiheessa vuotta 1990. Se oli sitä aikaa, kun Linux oli tuloillaan, MS-DOSissa oli vihdoin kankea moniajo (DESQview, jos joku muistaa vielä) ja tietokoneista piti muistaa ulkoa keskeytykset ja Hex-osoitteet. Kaiken varalta. Näiden vajaan 30 vuoden aikana olen oppinut yhtä sun toista työstäni, joista tärkeimmät opit koetan tiivistää seuraavassa. Näitä samoja asioita ehdin hieman reflektoida noin kolmen kuukauden vanhempainvapaallani kesän aikana.

Vanhempainvapaasta muuten pari sanaa. Kyseessähän ei ole varsinaisesti mikään vapaa, kuten opin ensimmäisen viikon aikana. Opin, että ruoka-ajoista ei tingitä (”ihan kohta, katson pari juttua netistä vielä…”), ja käytetyt vaipat sijoitetaan ilmatiiviiseen roskapussiin välittömästi. Ne samat roskapussit tulee myös ilmeisesti viedä taloyhtiön garbage collectoriin heti, eikä vasta sunnuntaina.

Rutiinit kotona auttavat aivan kuten rutiinit töissäkin – kunhan niihin ei jumitu liiaksi. Välillä ei tod huvittanut viettää viidettä tuntia päivässä keittiössä, joten häikäilemättä tilasin sushi-annokset kotiin päivälliseksi. Perheenpäänä on kai tärkeä tuoda ruoka pöytään, minkä kyllä fyysisesti tein ulko-ovelta asti.

 

Asiat ja lupaukset muistiin

 

Olen työelämässä jo vuosia käyttänyt erilaisia to do -listoja vaihtelevalla menestyksellä. Olen aina lopulta palannut old school -malliin, eli kynään ja muistilehtiöön. Nojatessani palaverissa taaksepäin pohtiessani esitettyyn ongelmaan ratkaisua katse mustassa muistikirjassa, on vaikutelmasta puuttunut vain paksusankaiset silmälasit (ilman vahvuuksia). Harmi, että en ole likinäköinen, enkä kehtaa pitää pelkkiä pokia.

Ennakoiden kesän aikatauluja, menoja ja hoidettavia asioita päätin ryhdistäytyä ja kirjata lupaamani asiat ylös. Pilkuntarkasti. Siivosin Microsoft to do’hon aikoinaan luomani muistilistat, ja aloitin uudella listalla. Tähän kirjasin kaikki hoidettavat asiat ja pikkuprojektit – ei tarvitse sitten aina kuuden kuukauden välein yhtenään muistuttaa tekemättömistä hommista. Lista kasvoi aika pitkäksi parin illan pohtimisella. Osa kirjatuista asioista kasvoi myös melko kunnianhimoisiksi: opettele espanjan kieli, osta piano (ja opettele soittamaan sitä uudelleen), juokse ainakin kolmet lenkkarit loppuun ja vastaavaa. En muuten ehtinyt mitään näistä kolmesta oikeasti hoitamaan loppuun.

Sain pidettyä kaikki vanhempainvapaan asiat järjestyksessä pääosin to do’lla. Aina kun mieleen pulpahti työhön liittyvä asia (”muista sanoa Antille, että…”) kirjasin ne omaan listaan. Näin hoitamattomat asiat pysyivät poissa mielestä. En kuitenkaan liittänyt tehtäviin kalenterimerkintää, tai mitään tavoitepäivämäärää. Päätin, että vapaalla saa joustaa asioista – kyllä sinne huonekaluliikkeeseen ehtii ensi viikollakin. Ja jos ei ehdi, eiköhän tuo sohva vielä kelpaa loppuvuoden käytössä.

Suoritettuani jonkin rästihomman, merkkasin sen välittömästi hoidetuksi to do’ssa. Pling-ääni palkitsi, kun saman päivän aikana sain peräti 10 asiaa hoidettua ilman suurta kiirehtimistä. Toki asioiden hoitaminen keskellä päivää helpotti, Helsingissä kun ei ruuhkaa juurikaan silloin ole.

 

Sano kyllä, ja mieti sitten miten

 

Olin pitkin kevättä jutellut ystävilleni, että kesällä kun olisi vihdoin aikaa, tulisimme kylään. Aika moni tuttu taisi pitää tätä semisuomalaisena small talkina – ”nähdään!”, tyylisesti. Mutta mehän päätimme perheen kanssa, että näemme maailmaa (ja ystäviä), kun siihen vihdoin olisi paremmin aikaa. Lähes kaikkiin kutsuihin sanoimme kyllä, ja mietimme vasta myöhemmin miten asiat käytännön tasolla hoidetaan. Pisin vierailu oli Sydneyssä, jonka jälkeen vierailu Hollannissa on verrannollinen junamatkaan Tampereelle.

Vanhempainvapaan aikana matkustimme noin 110 000 km ilmassa, ja vähän vähemmän maassa. Melko paljon piti hienosäätää, setviä ja soitella hotellien, lentolippujen, vuokra-autojen, taksien, uberien, matkatavaroiden ja lastenistuinten perään. Mutta oikealla asenteella kaikki meni lopulta sujuvasti. Oli helppoa sanoa kyllä, ja miettiä vasta myöhemmin käytännön asioita.

Vanhin poikani kysyi viimeisen lennon jälkeen, voidaanko ensi vuonna mennä vain HopLopiin.

 

Tee samantien

 

Tämä oli vaikea, erityisesti minulle. Kun vietät kotona vain muutaman päivän reissujen välissä pyykkirumban takia, on erityisen helppoa ajatella, että tyhjennän jääkaapiin sitten juuri ennen kuin lähdetään taksilla lentokentälle, aamuyöstä. Pari kertaa taisi savusiikaa tai sinihomejuustoa unohtua jääkaapin ylähyllylle odottelemaan reissulaisten paluuta. Melko tukeva tervetulotuoksu, muuten.

Opin tekemään asiat samantien – joko loppuun, tai sellaiseen vaiheeseen, että siitä on helppo myöhemmin jatkaa. Erityisiin kesän urotöihin lukeutuu nyt vasta kaksi vuotta mielessä roikkunut henkilökortin hakemus. Alunperin ajatus lähti siitä, kun jäin firman Tallinnan reissulta rannalle, koska luonnollisestikaan en muistanut ottaa passia mukaan. Nyt heti tänä kesänä sain hakemuksen tehtyä, ja kortin postissa lähikioskille. Oliko suuri vaiva? No ei, kaksi minuuttia valokuviin ja minuutti kännykällä hakemuksen täyttöön. Nämä tärkeät kolme minuuttia olen aiemmin käyttänyt varmasti paljon hyödyllisemmin, öh, Twitterissä meemikuvien jakamiseen.

 

Lopuksi

 

En uskalla väittää saaneeni mitään suurta valaistumisen hetkeä vanhempainvapaani aikana. Ottamalla hieman etäisyyttä hektisiin projekteihin ja perusarkeen, olen kuitenkin saanut yksinkertaistettua oloa ja eloa melko paljon. Näillä muutamalla havainnolla huomaan, että omat työni ja asiat hoituvat melko mukavasti aikataulussa, ja usein ennakoitua paremmin.

Syksyyn lähden melko nöyrällä asenteella, mutta samalla huomattavan paljon rennommin. En pyri pakkaamaan yksittäiseen päivään jokaista minuuttia tuottavuudelle, vaan sallin itselleni joutenoloa. Kukaties ensi kesän jälkeen pystyn jo ottamaan kahvitaukoja, työaikana. Kuulemma sellaisiakin kannattaa pitää.

Nähdään syksyn mittaan projekteissa, tapahtumissa ja koulutuksissa!



Twitter: @jussiroine