Tietotyön ja viestinnän kehittäminen

Mistä on kyse?

Työelämä on kiireistä ja sirpaleista. On paljon palavereja, tehtäviä ja viestejä eri välineissä. Päällekkäistä työtä tehdään paljon, eikä tieto eri osastojen välillä ei kulje. Haluttaisiin tehdä töitä joustavasti, sujuvasti ja mukavasti, mutta järjestelmiä on hankala käyttää, tai niiden yhteisistä käyttötavoista ei ole sovittu. Kaikki tämä vaikuttaa työn tekemisen mielekkyyteen ja työhyvinvointiin. On tilanteita, joissa uutta pilviteknologiaa on jo otettu käyttöön, mutta ihmisiä ei ole koulutettu. Yhteisistä työtavoistakaan ei välttämättä ole sovittu, jolloin teknologian potentiaaliset hyödyt jäävät saavuttamatta ja investointi menee hukkaan.

Tilanteen korjaamiseksi Sulava tarjoaa tietotyön ja viestinnän kehittämisen palveluita.

Mitä mahdollistaa?

Sulavan missiona on kehittää tietotyötä ja viestintää siten, että työnteosta tulee aidosti joustavaa ja sujuvaa. Ajan hukkaamista tuplatöillä ja tehottomalla tiedon etsinnällä pyritään välttämään viimeiseen saakka. On tärkeää, että ihmiset ovat tavoitettavissa ja tiedot saatavilla milloin tahansa ja mistä käsin tahansa.

Tietotyön ja viestinnän kehittämisellä arkityöstä saadaan sujuvampaa, koska uusista teknologioista saadaan täysi hyöty irti yhteisten toimintatapojen sekä osaamisen kehittymisen myötä. Ihmisistä tulee tyytyväisempiä työhön. Tuplatyö vähenee sekä työn joustavuus kasvaa. Näin ajasta ja paikasta riippumaton työskentely mahdollistuu täysin uudella tavalla.

Mitä käytännössä?

Tietotyön ja viestinnän kehittäminen lähtee liikkeelle tavoitteista. Sulava fasilitoi workshopin asiakkaan kanssa, jossa kartoitetaan nykyiset haasteet sekä sovitaan tavoitteet. Luodaan roadmap nykyisen teknologian saamiseksi palvelemaan tavoitteita ja otetaan huomioon myös tulevat tarpeet. Näiden pohjalta rakennetaan suositukset sekä koulutetaan avainhenkilöitä sovittujen suositusten mukaiseen toimintaan. Osaavat avainhenkilöt vievät osaamista eteenpäin organisaatiossa ja teknologia alkaa aidosti palvella ihmisiä.

Koulutusten jälkeen toimintatapojen muutosta on mahdollista mitata.

Miksi Sulava?

Sulavalla on paljon kokemusta monien erilaisten asiakkaiden tietötyön ja viestinnän kehittämisestä siten, että teknologiaa aidosti hyödynnetään palvelemaan yrityksen tavoitteita.

Aiheeseen liittyviä blogikirjoituksia