Sydämeltään Sulava – Katja Jokisalo

Katja Jokisalo


Sydämeltään Sulava – Katja Jokisalo



Katja Jokisalo kertoo, että hänen työnsä asiantuntijana on hyvin ajasta ja paikasta riippumatonta, eli työpäivät vaihtelevat ulkoisesti paljonkin. Muutaman päivän kuukaudesta Katja viettää koko päivän asiakkaan luona kouluttamassa tai suunnittelemassa, mutta yleensä hän työskentelee pätkän sieltä ja toisen täältä.

”Normipäivänä teen noin puolet ajasta keskittyneesti toteutustöitä, dokumentaatiota, suunnitelmaa tai esitystä. Loppuajan silppuan nopeita projektien tilannetsekkejä, pieniä konfiguraatioita ja vastauksia avunpyyntöihin.

Työskentelen paljon etäpalavereissa asiakkaiden kanssa, eli luurit ovat korvilla päivittäin. Joka päivä myös hankin ja jaan tietoa, eli luen ja kirjoitan blogeja, osallistun keskusteluihin, katson videotallenteita ja etsin tuoretta dokumentaatiota tai tilannepäivityksiä netistä.”

Mikä tekee Sulavasta mielenkiintoisen työpaikan?

”Mielenkiintoiset työt! Meillä ei todellakaan tarvitse (tai edes voi) ylläpitää legacya tai toistaa samoja kalvosulkeisia viikosta toiseen. Meillä on paitsi huippu vankka asiantuntemus jo tutuksi tulleista teknologioista, myös poikkeuksellinen into olla etunenässä ymmärtämässä, koekäyttämässä ja konsultoimassa uutta.”

”Tässä työssä ei pärjää, jos nojaa vain siihen mitä jo osaa. Minulle jatkuva oppiminen ja hinku tuottaa koko ajan parempaa asiakkaille tekee työstä mielenkiintoista.”

Miksi olet töissä Sulavalla, mikä tekee päivästäsi hyvän?

”Minulle tärkein moottori työssä viihtymiseen on mahdollisuus keskittyä siihen ydinjuttuun: tietotyön parantamiseen. Tykkään työskennellä itsenäisesti ja arvostan sitä, että voin suunnitella, toteuttaa ja aikatauluttaa työni minulle parhaiten sopivaksi.”

”Sulava kulttuuri on mainio yhdistelmä asiantuntevaa, ammattimaista no-nonsense -asennetta ja lämmintä verkostoa, jossa jaetaan ilot ja murheet ja ennen kaikkea nauretaan paljon yhdessä. Hyvänä päivänä työssäni autan ihmisiä, muutan maailmaa paremmaksi paikaksi ja olen itse onnellinen.”

 

Olisitko sinä sydämeltäsi Sulava? Hyviä uutisia, meillä on aina haku päällä! Katso, minkälaisia tyyppejä tällä hetkellä haemme. 



Marketing Specialist. Markkinoinnin ja viestinnän pitkän linjan ammattilainen, taustaa niin B2B kuin B2C -maailmasta.