Takaisin arkeen


Takaisin arkeen



Kesä on kääntynyt elokuuhun ja vaikka ilmat ovatkin senkun parantuneet, lienee suurimmalla osalla loma jo takana ja aika palata arkirytmiin. Itselläni on ensimmäinen työviikko takana ja sangen rentouttavan loman jälkeen huomasin joutuvani kaivelemaan muistini sopukoita oikein huolella päästäkseni takaisin projektien kelkkaan. Lounareittenikin arvon muistin väärin, kun ensimmäisenä työpäivänä loman jälkeen sillä salaattiani maksoin.

Joka vuosi tähän aikaan ”lehdissä” kirjoitellaan vinkkejä siitä, miten päästä takaisin työajan unirytmiin, joten en minä siihen tässä. Kukin tavallaan ja jokaisella oma rytminsä. Omani on myöhäinen, niin aamusta kuin illasta, etätyöskentelyn niin mahdollistaessa.
Muutaman jutun olen tässä paluuviikollani huomannut, muutaman sellaisen oleellisen asian, joka helpottaa aivojen kääntämistä taas työmoodiin ja työrytmin löytymistä.

stick_figure_drawing_checklist_400_clr1)    Kirjaa jo ennen lomaa (vähän tässä kohti myöhäistä sanoa, mutta josko sitten ennen seuraavaa lomaa?) oleelliset tehtävät jonnekin ylös ja merkitse ne tehdyiksi, kun olet ne tehnyt. Mikään ei ole niin turhauttavaa kuin loman jälkeen käydä projektin työlistaa läpi ja yrittää muista onko tämä tehty, ja tulikohan tuo selväksi ja mikähän tämän status nyt onkaan.

2)    Vaikka muuten tekisit etätöitä, mene ensimmäisenä lomasi jälkeisenä päivänä toimistolle. Vaikka olisit ainoa siellä, se orientoi työhön aivan toisella tapaa kuin vain se läppärin kannen avaaminen kotosalla. Ja jos siellä sattuukin olemaan muita – vaikkapa liki koko henkilöstö, kuten meillä viime maanantaina – sen parempi! Mikään ei saata vauhtiin samalla tavalla kuin asioiden tehokas läpikäyminen kasvotusten toimistolla.

3)    Palauta mieleesi sinulle paras työskentelytapa. Olipa se sitten toimistopöydän ääressä kuulokkeet korvilla tai ilman, sohvalla tai keittiössä, oman kodin rauhassa. Palaa mahdollisimman pian siihen. Jos olet vaikkapa aamulenkkeilijä, palaa tapaan myös loman jälkeen. Älä jätä aamupalaa väliin vain koska onkin kiire. Muovaa päivät sellaisiksi kuin sinulla on ennenkin ollut tapana.

4)    Ensimmäiset päivät menevät varmasti sähköpostin perkaamisessa. Sitä helpottaa hyvät sähköpostisäännöt, jotka siirtävät epäolennaisen pois Saapuneet-kansiosta. Lomankaan jälkeen ei kannata jäädä lukemaan jok’ikistä meiliä, joka sieltä Inboxista löytyy. Liputusten ja kategorioiden käyttäminen kannattaa. Kaikkea ei tarvitsekaan hanskata ensimmäisenä loman jälkeisenä työpäivänä, vaan hommat laitetaan kiireysjärjestykseen aivan kuten muulloinkin.

5)    Nauti kesästä työpäivän jälkeen. Sisällä toimistolla (tai kotona) koneen ääressä kökkiminen harmittaa paljon vähemmän, kun vielä kauniista kesäsäästä ottaa ilon irti työpäivien jälkeenkin, ei vain viikonloppuna. Istu koneen kanssa ulkona, jos voit.

Kohta syksy onkin jo pitkällä, on aika kaivaa esiin kynttilät ja lukea takan ääressä, ja kesäloma on enää muisto.



Sanna on pitkän linjan Microsoft-osaaja ja taustaltaan kouluttaja. Viime vuosina hän on ollut mukana lukuisissa asiakasprojekteissa konsulttina ja kouluttajana osaamisalueinaan SharePoint, Office 365 ja Dynamics 365.