Sami Laiho

Sami Laiho

Consulting & Training

Sami Laiho pitää Suomessa järjestettävät kurssinsa yksinoikeudella Sulavan kautta ja toimii Sulavan Senior Advisorina. Laiholla on 20 vuoden laajamittainen kokemus Microsoftin ekosysteemistä. Vuonna 2019 Laiho nimettiin TiVi:n 100:n IT-vaikuttajan listalle.

 

Sami Laiho on ollut Microsoft MVP vuodesta 2011Most Valuable Professional on tunnustus, jonka Microsoft myöntää yhteisön eteen tehdystä työstä teknologia-alueella. Tittelin haltijat ovat aktiivisia esimerkiksi julkaisijoina sekä alan tapahtumissaLaiho oli myös Microsoft Certified Trainer Regional Lead kunniatehtävässä noin 15 vuotta. 

 

Laihon erikoisalaan kuuluvat vianselvitys korkeammalla tasollakäyttöjärjestelmien käyttöönottosuunnitelmien auditoinnit, yritysten IT-osastojen mentorointi ja motivointiWhitelisting -käyttöönotot sekä korkean tason tietoturvaratkaisut. Microsoft Ignite 2018 -tapahtumassa hänen luentonsa valittiin sekä parhaaksi että toiseksi parhaaksi 1708 luennon joukosta. Näin ei ole tapahtunut koskaan aiemmin Igniten historiassa