Uusi sulavalainen Teemu Teräväinen esittäytyy


Uusi sulavalainen Teemu Teräväinen esittäytyy



teemu_croptattu_bwTervehdys! Nimeni on Teemu Teräväinen ja olen toinen Sulavan 1/2014 saapumiserän konsulteista. Alalla olen ollut reilut neljä vuotta erilaisissa projekteissa, sekä asiakas- että toimittajapuolen edustajana.

Viime vuoden joulukuuhun asti työskentelin Onsight Helsingin palveluksessa, jossa toimin konsultin ja kouluttajan roolissa. Konsultin rooliin kuului pääosin SharePoint- ja Office 365 -palveluita hyödyntävien ratkaisujen suunnittelu, määrittely ja toteutus. Kouluttajan roolissa vastuullani olivat edellä mainittujen tuotteiden asiantuntija-, sisällöntuottaja-, sekä pääkäyttäjäkoulutukset.

Itselleni mielekkäintä on opastaa ihmisiä ratkaisemaan asioita tehokkaasti. Ratkaisut vaativat aina tekoja ja investointeja, mutta useimmissa tapauksissa tehokkain ratkaisu on myös se kaikista yksinkertaisin. Kaikkiin asioihin tämä ei tietenkään päde, mutta vaikeammatkin asiat ovat aina ratkaistavissa, tavalla tai toisella. Kaikki ratkaisut kuitenkin vaativat asioiden tekemistä ja niiden valmistumista. Kun tavoitteet asetetaan realistisiksi ja asennoidutaan oikealla tavalla, saadaan yllättävän paljon asioita maaliin. Tehokkuuden ja tuottavuuden mittaaminen tulee tehdä siinä vaiheessa, kun tapoja on muutettu ja ne on omaksuttu.

Liittyminen Sulavan remmiin on hieno mahdollisuus itselleni päästä mukaan projekteihin, joiden tavoitteena on kehittää etupäässä suomalaista tietotyötä. Tietenkin myös uudet työtavat ja asiakkaat ajavat minua eteenpäin. Tulen keskittymään SharePoint- ja Office 365 -projekteihin. Yhteisölliset palvelut kuten Yammer ovat myös erikoisosaamistani. Omalla panoksellani koitan tuoda esille myös liiketaloudellisen näkemyksen kyseisten palveluiden käyttöönottoon liittyen.

Minuun voit ottaa yhteyttä, jos haluat jutella edellä mainituista palveluista tai vaikkapa NHL-kiekosta, jota seuraan kohtuullisen intensiivisesti. NHL:stä puheenollen, otin Sulavan NHL14-pelin kuninkuustittelin haltuuni heti ensimmäisenä päivänä.